Jyväskylän kaupungin kannattaa satsata ulkokuntosaleihin

Jyväskylän kaupunki mainostaa Jyväsjärven ympäri kulkevaa kevyenliikenteen väylää ja sen varsilla olevia kuntoilupisteitä Suomen suurimpana ulkokuntosalina. On toki makuasia pitääkö koko rantalenkkiä yhtenä ulkosalina vai kutakin reitin varella olevaa kuntoilupistettä omana ”salinaan”, kuntoilulaiteet ovat melko ahkerassa käytössä ja ne parantavat jyväskyläläisten kuntoilumahdollisuuksia. Kaupungin ylläpitämiä ulkokuntosaleja on myös esimerkiksi Tikkakoskella ja Kangaslammella niissäkin on yleensä mukavasti käyttäjiä.

Koska ulkokuntosalit ovat helppo ja edullinen keino saada isompi osa jyväskyläläisistä kiinnostumaan lihaskunnon kehittämisestä ja parantaa siten kuntalaisten terveyttä, kannattaa ulkokuntosalien rakentamiseen ja/ tai kehittämiseen panostaa jatkossakin. Olisi tärkeää että kunnollinen ulkoliikuntapaikka ja ulkoliikuntapaikkaan liittyvät lihaskuntolaitteet olisivat kohtuullisen lähellä mahdollisimman monia kuntalaisia.

Viihtyisän ja toimivan ulkokuntosalin suunnittelu edellyttää ymmärrystä niin puistojen suunnittelusta kuin myös voimaharjoittelusta. Suunnitelutyön tilaajana Jyväskylän kaupungin olisikin syytä huolehtia että lopputulos on toimiva ja palvelisi erikuntoisia, -kokoisia ja -ikäisiä jyväskyläläisiä. Esimerkiksi säädettävillä lisäpainoilla toimivia ulkokuntolaitteita kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän. Samoin eripaksuiset leuanvetotangot kehittävät hieman erilaisia ominaisuuksia. Kuntoilupaikan istutuksissa kannattaa suosia lajeja, jotka tuovat tuulensuojaa ja kestävät kulutusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *