Hyvää uutta vuotta 2020!

Arvoisat jyväskyläläiset, Jyväskylän perussuomalaiset ja suomalaiset!
Tämä nyt loppuva vuosi on ollut varmaankin jokaiselle meistä varsin pitkä, täynnä jännitystä, mutta myös melskeisyyttä ja kohuja. Vuoden alkupuoli, eteenkin vaalien ja maan hallituksen kaatumisen ynnä muun ohessa osoitti, kuinka vanhahkojen perinnepuolueiden luottamuksen puute kansan silmissä tekee mahdolliseksi kuolleeksi julistetun puolueen nousu valtakunnan suurimmaksi.

Tämä nousu on tapahtunut monestakin syystä, mutta nousun jatko vielä maan huomattavasti suurimmaksi puolueeksi tapahtui ylivoimaisesti hallituspuolueiden valheista, ympäripyöreydestä ja epäpätevyydestä, jotka johtivat lähes yleislakkoon ja hallituksen johtajien toistensa syyttämiseen.

Suuri tekijä siinä, miksi puolueena olemme nykyisessä asemassamme, on yllä mainittujen lisäksi juuri perussuomalaiset arvot, jotka rakentuvat kansallismielisyydestä, oikeudenmukaisuudesta, inhimillisyydestä, rehellisyydestä ja sananvapaudesta. Nämä arvot ovat ominaisuuksia, jotka pitäisi olla jokaisen perussuomalaisen sydämissä, sillä nämä ominaisuudet havaintojen mukaan resonoivat kansan keskuudessa. Monenkin hallituksen jälkeen suuri osa Suomen kansasta näkee, että viime vuosien muutos, joka on tapahtunut ei ole johdattanut maatamme oikeaan suuntaan. Kansa on saanut tarpeekseen ja haluaa muutosta parempaan suuntaan.

Haittamaahanmuuton lopettaminen, poliisien lisääminen, suomalaisen kulttuurin kehittäminen ja edistäminen, hyvinvointivaltion peruspalveluiden turvaaminen, euroskeptisyys ja ilmastohysterian torjuminen ovat puoluelaajuisesti meillä jatkossakin kärkiteemoja ja tavoitteitamme. Paikallisesti painostamme luonnonsuojeluun, sekä kaupungin ja sen palveluiden kehittämiseen.
Vähän alle puolentoista vuoden päässä meitä odottaa kuntavaalit, pyrimme näissä saamaan kansan kannustuksen saadaksemme toivon mukaan toteutettua nämä kansan toivotut, edellä mainitut tavoitteet.

Kuten näemme jännitystä ja voittoa on ollut paljon. Tämän seassa kuitenkin on ollut myös melskeisyyttä ja kohuja meidän yhdistyksemme puolella. Varsin puolueen arvojen vastaisilla perusteilla piirimme päätti erottaa yhdistyksemme jäsenyydestään. Tämä tilanne ei kuitenkaan ole estänyt yhdistystämme perussuomalaisen politiikan tekemisessä, jota pyrimme jatkamaan ensi vuonnakin.
Pyrimme alkavan vuoden alussa elävöittämään toimintaamme edistäen perussuomalaisia arvoja ja periaatteita. Kansa pitää toimintaamme tärkeänä ja me pidämme kansaa ja sen toiveita tärkeänä.
Perussuomalaisuus säilyy tällä yhdistyksellä ja tätä me tulemme ylläpitämään.

Toivotan kaikille suomalaisille ja perussuomalaisille onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta ja vuosikymmentä!

Artturi Martynov
Puheenjohtaja (10-12/2019)
Jyväskylän Perussuomalaiset ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *